lauantaina, maaliskuuta 31, 2012

Lukutoukka

Olimme Joannan vanheimpaitapaamisessa ja siellä opettaja kehotti meitä vanhempia antamaan helppoja kirjoja Joannalle luettavaksi sekä auttamaan lukemisessa, esimerkiksi jos joku sana tuntuu vaikealta niin auttaa häntä sillain suhisuttamalla vaikka ässällä alkavaa sanaa, jolloin Joanna hoksaa sanan.
Koulua on käyty nyt seitsemän kuukautta eikä olla pidetty mitään kiirettä viisivuotiaana tytön lukemaanoppimisessa. Olin yllättynyt kuinka Joanna jo osasi hienosti lukea helppoja kirjoja! Nyt vain siirrytään astetta vaikeampiin, jossa oppii uusia sanoja. Joannalla on nyt kova halu itsellä oppia lukemaan. Ja sitä intoa on nyt käytettävä hyväksi. Opettaja sanoi, että olisi hyvä, että Joanna oppisi lukemaan näin toiselle luokalle siirtyminen olisi helpompaa Joannalle. 







- Posted using BlogPress from my iPhone

perjantaina, maaliskuuta 30, 2012

Isän muistolle




Mietin usein mikä olikaan se muistolause kukkalaitteessa, jota minä en pystynyt lukemaan, veljeni lopetti kesken ja mieheni jatkoi loppuun.  En muista siitä sanaakaan, mutta muistan, että se oli niin osuva ja kaunis. Se oli veljeni avovaimon valitsema. Isän kuolemasta on nyt tänään tasan seitsemän vuotta.
Muistan kuinka pappikin pyyhki kyyneleitä, kun Julianne tiputti Tarttilan-papalle piirretyn piirrustuksen arkun päälle sen laskun jälkeen. Muistan kuinka meillä oli kaunis muistotilaisuus. Kälyni ja ystäväni lauloivat ja soittivat pianoa siellä kauniisti. Sukulaisia isän työtovereita oli kokoontunut yhteen, sellaisiakin joita en ollut nähnyt moneen vuoteen. Tunnelma oli kaunis. Isän muistolle!

torstaina, maaliskuuta 29, 2012

Kylillä





Maisemat ovat upeat, toisenlaiset kuin Mumbaissa. Todella kuivaa on!
Vielä ollaan menossa kuivempaa kohti. Kyläläisten vesilähteet ehtyy ja elämä hankaloituu. Vettä on satanut viimeksi lokakuussa. Matkallamme tänään näimme useita metsäpaloja. Kuivuus on maaseudulla asuville todella raskasta aikaa!





Tässä ollaan menossa kohdekylään. Tie joka vie kyään on periaatteessa käyttökelvoton ja sitä ei voi käyttää. Tämä on kyläläisten karjavankkureilla raivaama väylä metsän halki lähimmälle asfalttipäällysteiselle tielle!





Vanha kivi kaivo on miltein kuiva ja seuraavalle vesilähteelle matkaa on reilu 5km ja periaatteessa tietä ei ole joten matkaa taitetaan vankkureilla läpi peltojen ja metsän. Kylässä on yksi porakaivo käsipumpulla mutta sen tuotto riittää hädin tuskin viidelle perheelle päivässä.





Tänään kävin vierailulla kumppanimme lastenkodilla. Vessat ovat kovasti huonossa kunnossa. Tarkoituksena olisi saada nämä veskit kunnostettua hivenen parempaan kuntoon.

perjantaina, maaliskuuta 16, 2012

Matkaajat

Matkaajat saapuivat Mumbaihin. Jukka oli jälleen neljän päivän kyläkäynnillä. Ja yhdessä harjoittelijoiden kanssa lensivät Nagpurista tänään kotiin. Jesse ja Saija ovat olleet hyvänä apuna kylillä, jossa he viettivät 5 pitkää viikkoa. Ei pelkästään bambu jutuissa hyvänä apuna vaan muutenkin! Kiitos heille!




Laukkuja odotellessa.




-Posted using BlogPress from my iPhone

Mumbain posti

Tulen lapsia viemästä kouluun ja pysähdyn postiin. Ihanasti aamuaurinko valaisee tuota kurjan näköistä rakennusta ja kirkkaan punaisia postilaatikoita. Ystäväni sanontaa lainaten "Jos ei postiks tietäis niin kyllä navetaks luulis!"

Täältä lähtee kortit ja paketit meiltä sinne Suomeen. Mitä olen tähän asti lähettänyt niin on mennyt mukavasti perille! Toivottavasti tänään lähettämäni paketit myös! :)






- Posted using BlogPress from my iPhone

perjantaina, maaliskuuta 09, 2012

Pellejä Mumbaissa

Tänään Joannan koululla oli Saksasta asti tullut pelle kaverukset. Pellejen nimet olivat hauskasti Intialasittain Masala (intialainen mauste), Chai (hindiä ja tarkoittaa teetä), Chapatti (intialaista "leipää") ja Pepita Von jotain. En muista oli niin pitkä nimi.


Pellet näyttelivät tosi hauskasti. Soittivat, lauloivat ja temppuilivat monipuolisesti yli tunnin ajan. Ilmeet olivat myös mainiot! Ja lapset jaksoivat katsoa tätä hienosti!

Ennen kuin ohjelmanumero alkoi kerääntyi joukko vähäosaisia lapsia ympärilleni. Tämä koulu tekee yhteistyötä heidän kanssaan. Kyselivät nimeäni ja pyysivät että ottaisin kuvia heistä. Heille laitettiin väriä kasvoihin Holin (mikä on Holi Klik) kunniaksi ja halusivat nähdä nuo värit kasvoillaan. Lapset halusivat myös ottaa kuvia, kavereistaan ja pääsimpä minäkin kuvaan mukaan. Koululta kuvia alla.



sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2012

Sukulaisia Suomesta

Isäni puolelta tätini Anja ja veljentyttäreni Linnea piipahti käymään meillä täällä Intiassa.
Ihmeissään täällä olivat väenpaljoudesta, sekä kauhuissaan kädettömistä tai jalattomista kerjäläisistä.

Aika kului kuin siivillä kun kiertelimme vähän kaupunkia ja ihmettelimme kaupungin vilskettä. Muutamana päivänä pääsimme meidän klubille auringonottoon ja uimaan. Linnealla ja tytöillä oli hauskaa temmeltäessä, hyppiessä ja laskiessa mäkeä uima-altaaseen. Tällä välin Anja sai nauttia aurikokylvystä.

Alhaalla kuva Joannasta joka nauttii tuliaiskarkeista, piirtää, leikkii koiralla ja katselee lastenohjelmia ja kaikkea tätä tekee yhtäaikaa.




Mukavaa oli yhdessä, juttua riitti. Saimme muistella menneitä ja kysellä Suomikuulumisia. Onneksemme vieraamme saivat olla terveinä eikä mitään vatsavaivoja ilmaantunut. Lienekkö maitohappobakteeripillereillä osuutta asiaan ;-)




Ehdimme myös piipahtamaan muutamissa paikallisissa nähtävyyksissä. Alakuvassa olemme pikavisiitillä eräässä temppelissä. No, tulipahan sekin nyt nähtyä.



Kiitokset vielä Anjalle ja Linnealle vierailustanne täällä Intian ihmemaassa!