sunnuntaina, helmikuuta 26, 2012

Hui hai!

En oikein tiedä mistä päin alkaisi kertomaan mitä kaikkiea saimme kokea Malediiveilla. Yksi ainakin mainitseminen arvoinen on snorklaaminen turkoosissa laguunissa. Lasit päähän ja räpylät jalkaan ja menoksi. Riutoille päästyämme tuli tunne kuin olisi akvaariossa uinut. Paljon pieniä, keskikokoista ja isoja kaloja värikkäitä kaloja tummansinistä meren syvyyttä vasten. Isoin kala jonka näimme oli hai. Ekan kerran kun hai ui ohitsemme hyppäsin Annen selkään säihkähdyksestä ja kietoiduin kaikilla raajoillani Anneen. Hui hai! Mutta pian sen jälkeen totuin niihin ja seurasimme niitä vedenalaiset kamerat räpsyen. Toivottavasti nyt saan ladattua kuvat tähän postaukseen.

Jukan ja Samin paras snorklausreissu oli, kun he pääsivät keskelle haiparvea uiskentelemaan. Oli kuulemma jännä fiilis, kun hait uivat ympäriinsä, katsoivat pyöreillä silmillään ja välillä kosketusetäsyydeltäkin mahan alta uivat niin että selkäevä otti melkein vatsaan. Videoita oli aika huikea katsoa!
Myös Julianne näki hain ja sukelteli myös reippaasti bongaten kaikenlaisia kaloja. Joanna vasta harjoitteli maskin käyttöä ja oppikin hyvin hengitystekniikan.





En vieläkään saa kuvia laitettua, joten joudutte odottelemaan niitä!

torstaina, helmikuuta 23, 2012

Mentäskö paratiisisaarelle lomalle?

Viime kesänä saimme kuulla että Anne, Sami ja Niko suunnittelevat lähtevänsä lomalle Malediiveille. Pitkään mietimme lähtisimmekö yhdessä heidän kanssa, sillä olisihan se mukava nähdä taas pitkästä aikaa. Se oli Jukan ja minun yhteinen päätös ( ja myös Annelle ja Samille ok, että lyöttäytyisimme seuraan) ja päätimme alkaa säästämään rahaa matkaa varten. Uusille lukijoille tiedoksi, että Anne ja Sami ovat työskennelleet Malediiveilla 2007-2009 ja näin myös hyviä ystäviä siellä.

Viestittelimme toisillemme, Anne Suomen talvesta ja minä Intian hälinästä. Lähetimme WhatsApp videoita muistuttaaksemme ja tsempataksemme toisiamme siitä mitä meitä pian odottaa. Annen ja Samin ystävälle Maleen lähetettiin sähköpostia ja kyselimme vapaista bungaloveista pikavenematkan päästä Malesta. Aluksi näytti huonolta, sillä pitäisi olla aikaisin liikkeellä, jotta saisi Malediivien turistisaarilta minkäänlaista mökkiä. Vaikka oli "high season" tämä ystävä sai järjestettyä kolme yhteistä yötä. Olimme enemmän kuin onnellisia! Loput yöt suunnittelimme viettävämme Malessa Malediivien pääkaupungissa ystävillämme/työkavereillamme. Shoppailen ja kierrellen ympäri ämpäri täysissä pukeissa, sillä Malessa ei voi kuljeskella esim. Minihame päällä tai bikineissä.

Kun matkan ajankohta läheni, totesimme että matka tulee kyllä "niiiin" hyvään saumaan! Työssä olemme kokeneet jos jonkin näköistä haastetta ja pikku painetta, että olemme kyllä ihan loman tarpeessa.



Tällä hetkellä istun pienellä Thulaagiri saarella palmun varjossa, undulaatit lentelevät puissa ja turkoosin sininenvesi suoraan silmieni edessä. Miehet ovat vuorostaan snorlaamassa, lapset leikkivät ja tekevät hiekkalinnoja, välillä pulahtaen altaaseen. Tuntuu kuin saari olisi yksityinen vain meitä varten. Missä ovat kaikki muut resortin vieraat? Ihmiset ovat omissa oloissaan, hiljaa paikoillaan makoillen aurinkoa ottaen ja nauttivat. Kyllä sielu ja ruumis nyt lepää!

Olemme saaneet uida ja snorklata turkoosissa laguunissa, ihastellen sateenkaaren väreissä uivia kaloja, sekä meitä pakoon uivia riutta haita. Ja tätä kaikkea olemme saaneet kokea vielä kolmen yhteisen yön lisäksi, kaksi extra yötä eli yhteensä viisi yötä Thulaagirin paratiisisaarella. Siitä voitte lukea Annen blogista kuinka meille kävi! familyvalpas.blogspot.com Alhaalla snorklauskuvia!






maanantaina, helmikuuta 06, 2012

Kuontalot kuntoon

Niin sitä sitten oltiiin koko perheenä parturissa ystävämme Cathrine käsittelyssä. Lilli oli ensimmäinen potilas, Joanna seuraava ja sitten Julianne. Koko operaation päätti sitten Jukka joka nuortui ainakin 10 vuotta ;-)




Lilli ja parturi ystävämme Cathrine.




Tässä Jukka saa uuden luukin. Jukalla oli kahden vuoden tauko parturissa käynnissä. Lilli on ollut hoviparturina tämän ajan. Myös Cathrine oli iloisesti yllättynyt, kun näki Jukan.




Julianne nautti olostaan ja tulihan siitä nättiä jälkeä.




 Joanna sai myös uuden ilmeen ja nautti enemmän parturin apulaisen hommista kuin itse hiustenleikkuusta. Ilmoitti, että haluaa tulla tänne koko päiväksi. Sovittiinkin että se onnistuu, jos Joanna vielä sen haluaa toteuttaa. No saa nähdä, totesi autossa kotiin ajettaessa, että hänen on mentävä ensin aaumulla kouluun ja koulun jälkeen hän voi sitten mennä parturiin auttamaan.

Autoilua Mumbaissa

Autoilua Mumbaissa.
Siitä voitte käydä lukemassa Mumbaissa asuvan suomalaisäidin blogista täältä klik.

Bambu koreja

No niin seuraava harjoittelija pariskunta Johanna, Matti ja pikku Aaro 2-vuotta ovat saapuneet Mumbaihin. He pääsivät heti mukaan äksöniin, kun lähdimme hakemaan bambu koreja, joita Jesse oli tilannut malleiksi kyläläisiä varten. Mallit eivät oikein olleet hyviä, joten Jesse antoi uusia ohjeita, kuskimme Anilin avustuksella sillä korin tekijä ei puhu englantia. Alhaalla kuvia mallikoreista. Paikka, jossa korintekijät työskentelivät ja asuivat oli hiljaista merenranta aluetta missä asui myös paljon kalastajia. Rannalla käveli vapaana myös aaseja.




Matti ja Aaro aaseja katsomassa



 Bambu korimallit

perjantaina, helmikuuta 03, 2012

Ompelua toimistolla

Saija on ahkeroinut käsityöluokkien opetussuunnitelman kanssa. Ompelukone on käyny kuumana ja hyvää jälkeä on syntynyt.

Opetusohjelmia on tehty nyt kaikiaan neljään kylään. Ahmendnagarin alueella on nyt kahdessa kylässä aloitettu käsityöluokat, joita saimme olla aloittamassa yhdessä Saijan ja Jessen kanssa. Yhteen kylään tuli 8 ompelukonetta ja 10 oppilasta, jotka aloitti ensimmäisenä opppilasryhmänä kurssin. Ja toiseen kylään 5 konetta oppilaineen.




Saija on kovasti tehnyt työtä ja jälki onkin sen mukaista. Kurssi kestää kaikkiaan kolme kuukautta ja sen aikana oppilaiden on tehtävä kaikki ompelutyöt, jotka on ohjelmassa. Kaikkiin töihin on tarkat ohjeet, joita paikallinen opettaja seuraa ja ohjaa oppilaita.

Malli kansio
Mahtava homma, kiitokset Saijalle hyvin toteutetusta hommasta!

Pukeutumisesta

On pitkään pitänyt kirjoittaa jotain pukeutumisesta tänne blogiin, mutta en ole saanut aikaiseksi. Kirjoitan nyt jotain. Itse pukeudun ihan tavallisiin länsimaalaisiin vaatteisiin täällä Mumbaissa. Tälläkin hetkellä minulla on ylläni valkoiset farkut ja kauluspaita. En ole mikään hame ihminen, joten viihdyn housuissa. Yleensä päälläni on housut jotka peittävät polvet ja joku paita, mikä peittää olkapäät ja ihan ympäri vuoden. Joskus on vaan kuumempi ja joskus ihan sopiva. Tällä hetkellä on oikein mukava lämpötila. Ei liian kylmä eikä liian kuuma, sopiva! +27 päivällä.



Rintavarustuskaan ei saa näkyä liian paljoa. En halua enempää tuijotusta mitä jo nyt saan. Olen ainakin kolmesti jo saanut täällä sellaisia kommenttia ohikulkijoilta, että "laita jotain päällesi!" tai joku on ojentanut minulle huivia ja sanonut "laita tämä yllesi!". En ole reagoinut näihin millään tavalla. Olen joko tullut jumpasta (johon kävelee kaks minuutti meiltä) tai käynyt pikaisesti vain kaupassa jolloin minulla on ehkä ollut syväkauluksisempi paita päällä mikä on ihan normaalia Suomessa. Toisaalta, kun katselee paikallisia niin he kulkevat välillä täällä kyllä niin vähissä vaatteissa että... Aika paljon näkee myös naisia farkuissa ja t-paidassa. Ja tietenkin niissä Salvar kameez tai Sareissansa. Miehillä on suorat housut ja silitetty kauluspaita aina, tulivatpa ne mistä hökötyksestä tahansa ulos.


Eräänä päivänä, kun en tiennyt mitä laittaisin päälleni vetäisin ylleni Salvar Kameez nimisen asun (eli pitkän tunikan ja leggingsit ja vielä huivin siihen). Sen kun ostaa valmiina niin aina värit mätsää. Toimistolla sanoivat minua "Bombay girliksi". Lähdin sitten toimistolta kotia ja yritin saada riksaa, mutta kun siihen aikaan koulut juuri päättyvät ja kaikki riksat olivat varattuja. Sain kävellä kotiin. Tunsin kuinka ihmiset tuijottivat minua paljon enemmän kuin olisin kävellyt vain normaaleissa housuissani. Eli en tunne oloani mukavaksi paikallisessa Salvar kameez asussa. Ainoastaan kylille tai slummeihin laitan tällaisen asun päälleni ihan vain kunnioittaakseni heitä ja heidän kotiympäristöään. Avaavathan meille kotiovensa.