Oli jälleen aika lähteä pyörähtämään hankekylissä. Alkuperäinen suunnitelma oli, että lähdemme torstai aamuna autolla kohti Ahmednagaria. Tarkoituksena viipyä aina perjantai-iltaan ja käydä kaikissa 5 hankekylissä sekä Vadala Missionin sairaalassa, joka on yksi kylähankkeen yhteistyösairaaloista. Olimme myös varanneet makuupaikat perjantain yöjunaan Ahmednagarista Nagpuriin. Nagpurista matkan oli tarkoitus jatkua autolla noin 3 tuntia Umriin, jossa sijaitsee majapaikkamme. Vielä samana päivänä (lauantai) ajatuksena oli käydä muutamassa hankekylässä sekä Umrin sairaalassa, joka on myös yksi kylähankkeen yhteisyösairaaloiosta. Sunnuntai oli varattu muutamalle kylävierailulle ja illaksi kotiin Nagpurista Mumbaihin lentäen. Mutta...
Kuten Intiassa on monesti tapana mikään ei mene niin kun on suunniteltu, niin ja tässä tapauksessa hommat meni sitten toisiaan... täysin uusiksi. No, miten kaikki sitten alkoi...
Tarkoituksenamme oli siis lähteä Mumbaista Ahmednagariin autolla aikaisin torstai aamuna, mutta kuinka ollakkaan hankkeemme auto otti ja laukes edellisen viikon lauantaina Mumbain ja Punen välisellä moottoritiellä. Remontiin piti mennä 3-4 päivää ja kuten arvata saattaa auto saatiin vasta torstai illalla. Näin ollen pääsimme lähtemään liikenteeseen vasta perjantai aamuna.
Perjantai, Mumbai 7:00
Ohjelmamme Ahmednagarin kylissä meni siis sekin uusiksi ja pääsimme tutustumaan vain yhteen kylään ja Vadala Missionin sairaalaan. Kyllä harmitti olisi ollut niin mukava käydä monitoroimassa näitä kyliä ja samalla juttelemassa kyläläisten kanssa. No, Hiwra kylässä oli järjestetty mukavaa ohjelmaa. Kummilapset esittivät muutaman tanssiesityksen ja puheita pidettiin. Oli myös kiva jutella kylän CHE vapaaehtoisten kanssa ja huomata, että työ menee eteenpäin. Nämä vapaaehtoiset pääosin nuoria. Haastattelin muutamaa heistä keski-iältään 18 vuotiatia. Oli todella innoittavaa kuulla heidän kokemuksiaan. Sain kannustaa heitä ja keskustella päivän polttavista aiheista kuten vesiongelmasta, jonka he haluavat hoitaa yhdessä kyläkomitean kanssa. Niin ja käytiin siinä läpi heidän tulevaisuuden haaveetkin. Mukavia poikia!
Vadalan sairaalassa saimme pitää hyvän palaverin johtavan lääkärin kanssa tulevasta yhteistyöstä, jossa Suomesta lähetetään sairaalatarvikkeita heille. Mukanamme oli suomalais-saksalainen lääkäri, jonka kanssa saimme siis tutustua sairaalaan. Hänen tehtävänään on kirjoittaa pienimuotoinen alkuraportti sairaalan nykytilasta. Niin ja reissussa oli myös mukana Esa, joka edusti matkalla Teriskoti Säätiötä ja joka lahjoittaa nämä sairaalatarvikkeet heille.
Ehdimme jo iloitsemaan onnistuneesta päivästä, kun istuimme illallisella paikallisessa kuppilassa. Epäonnemme kääntyi kuitenkin, kun hankkeen paikallinen johtaja Dr. Samraj kertoi soittaessaan lippuvarauksistamme, että ainoastaan yhdellä meistä neljästä on makuupaikka yöjunaan mihin olimme menossa. Liput olimme kyllä maksaneet, mutta paikat varmistuvat Intiassa vasta näin juuri ennen matkaan lähtöä. No, päätimme siinä kuitenkin, että kyllä sitä yhden yön nyt vaikka on nukkumatta.
Syötyämme saavuimme hyvissä ajoin Ahmednagarin asemalle tunnelma oli korkealla kun kuulimme junan saapuvan asemalle. Mutta kuinka ollakaan saimme kuulla, että tämä ei olekkaan meidän junamme vaan jokin muu. Aseman henkilökunnalta kuulimme, että meidän junamme on kahdeksan tuntia myöhässä. Kyllä siinä taas oi ihmettelemistä. Mitäs nyt? Juna lähtisi siis vasta viideltä aamulla ja saapuisi Nagpuriin viideltä seuraavana iltapäivänä. No, voihan rähmä! Siinä menisi jälleen yksi päivä hukkaan ja ohjelma myös Yavatmalin alueella täysin poskelleen.
Hetken palaveerattuamme totesimme, että yksi vaihtoehto olisi lentää Punesta Nagpuriin. Puneen olisi kahden tunnin ajomatka. No, ei siinä muuta kuin läppäri auki ja nettiin katsomaan joskos olis vapaita paikkoja aamun lennolle Punesta nagpuriin. Meillä oli onnea saimme hommattua liput ja peruttua junalippumme. Seuraavaksi mietimme ajammeko Puneen yöksi vai jäämmekö Ahmednagariin. Päädyimme jäämään Ahmednagariin sillä yöpyminen täällä olisi huomattavasti edullisempaa.
Nyt istun tässä lattialla patjalla ja kirjoittelen tapahtumia tähän mennessä. Huomenna on tarkoitus jatkaa matkaa 6:30 kohti Punea, josta lennämme Nagpuriin. Saa nähdä miten homma tästä etenee. Nyt nukkumaan ja huomenna jälleen liikenteeseen...
Lauantai, Pune - Nagpur
Nyt ollaan sitten päästy lentokentälle vaikkakin pienellä sähläykellä. Lentokentällä eivät päästäneet meitä sisään ilman printattua lippua, joka oli ennen kuulumatonta. Nyt istuskelemme onnellisesti kentällä ja odotamme lennon lähdöä, joka on nyt jo puolituntia myöhässä. Samraj on tekemässä valitusta lentokentän viranomaisille siitä, että vaativat printatun kopion lipuista, sillä muualla niitä ei tarvita ja onhan se ympäristökysymys myös.
Katsotaan mihin aikaan saavumme hankealueelle toivotaan, että pääsemme ainakin muutamaan kylään tänään.
Niin sitä sitten kävi että olihan se lentokin hivenen myöhässä. Kentällä vastassa meitä oli alueemme sosiaalityöntkijämme Rahul. Lähdimme siitä suoraan ajamaan hankealueellemme ja ensimmäiseen kylään. Matka kesti kolme tuntia. Saavuttuamme perille oli jo päivä vaihtumassa iltaan. Kävimme tarkistamassa kaivon, jota kyläläiset olivat syventäneet. Oli ilo nähdä, että nyt on vettä ja sitä riittää myös vuoden kuivimpana aikana. Eräs kyläkomitean jäsen iloisena kertoi kuinka heillä ei tästä eteenpäin ole vesiongelmaa kylässä ja on siitä erittäin kiitollinen, kun olimme heitä auttamassa. No, varsinaisesti kyläläiset tekivät koko homman, mutta me saimme olla auttamassa heitä miettimään miten homma hoidetaan. Illalla saimme keskustella CHE vapaaehtisten sekä muiden kyläkomitean jäsenten kanssa. Ovat kovasti aktiivisia ja se onkin erittäin hieno homma. Viimeisin innostuksen kohde monelle oli HIV/Aids koulutus, jonka osa heistä oli saanut. Nyt he kouluttavat muita kyläläisiä asian tiimoilta. Illaksi lähdimme Umrin sairaalalle, jossa olimme majoittumassa.
Sunnuntai
Aamulla herätys siinä kello kahdeksan. Söimme aamiaisen, jonka jälkeen tapasimme sairaalan johtavan lääkärin. Hänen kanssaan kävimme yksityiskohtaisesti sairaalakomponentin asioita sekä Suomesta lähetettävien konttien paperiasioita. Hän esitteli meille vielä sairaalaa, jonka jälkeen sitten lähdimme jälleen kohti hankekyliämme. Päivä vierähti autossa istuessa ja kyliä monitoroiden. Oli mukava nähdä, että homma menee eteenpäin ja ihmiset kylissä ovat iloisia ja aktiivisia. Päivällisen jälkeen lähdimme jälleen ajelemaan kohti Nagpuria mistä lensimme Mumbaihin.
Matka oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut huolimatta joistakin ohjelman muutoksista yms. Mahtavaa olla taas kotona!!
Jukka
Kuten Intiassa on monesti tapana mikään ei mene niin kun on suunniteltu, niin ja tässä tapauksessa hommat meni sitten toisiaan... täysin uusiksi. No, miten kaikki sitten alkoi...
Tarkoituksenamme oli siis lähteä Mumbaista Ahmednagariin autolla aikaisin torstai aamuna, mutta kuinka ollakkaan hankkeemme auto otti ja laukes edellisen viikon lauantaina Mumbain ja Punen välisellä moottoritiellä. Remontiin piti mennä 3-4 päivää ja kuten arvata saattaa auto saatiin vasta torstai illalla. Näin ollen pääsimme lähtemään liikenteeseen vasta perjantai aamuna.
Perjantai, Mumbai 7:00
Ohjelmamme Ahmednagarin kylissä meni siis sekin uusiksi ja pääsimme tutustumaan vain yhteen kylään ja Vadala Missionin sairaalaan. Kyllä harmitti olisi ollut niin mukava käydä monitoroimassa näitä kyliä ja samalla juttelemassa kyläläisten kanssa. No, Hiwra kylässä oli järjestetty mukavaa ohjelmaa. Kummilapset esittivät muutaman tanssiesityksen ja puheita pidettiin. Oli myös kiva jutella kylän CHE vapaaehtoisten kanssa ja huomata, että työ menee eteenpäin. Nämä vapaaehtoiset pääosin nuoria. Haastattelin muutamaa heistä keski-iältään 18 vuotiatia. Oli todella innoittavaa kuulla heidän kokemuksiaan. Sain kannustaa heitä ja keskustella päivän polttavista aiheista kuten vesiongelmasta, jonka he haluavat hoitaa yhdessä kyläkomitean kanssa. Niin ja käytiin siinä läpi heidän tulevaisuuden haaveetkin. Mukavia poikia!
Vadalan sairaalassa saimme pitää hyvän palaverin johtavan lääkärin kanssa tulevasta yhteistyöstä, jossa Suomesta lähetetään sairaalatarvikkeita heille. Mukanamme oli suomalais-saksalainen lääkäri, jonka kanssa saimme siis tutustua sairaalaan. Hänen tehtävänään on kirjoittaa pienimuotoinen alkuraportti sairaalan nykytilasta. Niin ja reissussa oli myös mukana Esa, joka edusti matkalla Teriskoti Säätiötä ja joka lahjoittaa nämä sairaalatarvikkeet heille.
Ehdimme jo iloitsemaan onnistuneesta päivästä, kun istuimme illallisella paikallisessa kuppilassa. Epäonnemme kääntyi kuitenkin, kun hankkeen paikallinen johtaja Dr. Samraj kertoi soittaessaan lippuvarauksistamme, että ainoastaan yhdellä meistä neljästä on makuupaikka yöjunaan mihin olimme menossa. Liput olimme kyllä maksaneet, mutta paikat varmistuvat Intiassa vasta näin juuri ennen matkaan lähtöä. No, päätimme siinä kuitenkin, että kyllä sitä yhden yön nyt vaikka on nukkumatta.
Syötyämme saavuimme hyvissä ajoin Ahmednagarin asemalle tunnelma oli korkealla kun kuulimme junan saapuvan asemalle. Mutta kuinka ollakaan saimme kuulla, että tämä ei olekkaan meidän junamme vaan jokin muu. Aseman henkilökunnalta kuulimme, että meidän junamme on kahdeksan tuntia myöhässä. Kyllä siinä taas oi ihmettelemistä. Mitäs nyt? Juna lähtisi siis vasta viideltä aamulla ja saapuisi Nagpuriin viideltä seuraavana iltapäivänä. No, voihan rähmä! Siinä menisi jälleen yksi päivä hukkaan ja ohjelma myös Yavatmalin alueella täysin poskelleen.
Hetken palaveerattuamme totesimme, että yksi vaihtoehto olisi lentää Punesta Nagpuriin. Puneen olisi kahden tunnin ajomatka. No, ei siinä muuta kuin läppäri auki ja nettiin katsomaan joskos olis vapaita paikkoja aamun lennolle Punesta nagpuriin. Meillä oli onnea saimme hommattua liput ja peruttua junalippumme. Seuraavaksi mietimme ajammeko Puneen yöksi vai jäämmekö Ahmednagariin. Päädyimme jäämään Ahmednagariin sillä yöpyminen täällä olisi huomattavasti edullisempaa.
Nyt istun tässä lattialla patjalla ja kirjoittelen tapahtumia tähän mennessä. Huomenna on tarkoitus jatkaa matkaa 6:30 kohti Punea, josta lennämme Nagpuriin. Saa nähdä miten homma tästä etenee. Nyt nukkumaan ja huomenna jälleen liikenteeseen...
Lauantai, Pune - Nagpur
Nyt ollaan sitten päästy lentokentälle vaikkakin pienellä sähläykellä. Lentokentällä eivät päästäneet meitä sisään ilman printattua lippua, joka oli ennen kuulumatonta. Nyt istuskelemme onnellisesti kentällä ja odotamme lennon lähdöä, joka on nyt jo puolituntia myöhässä. Samraj on tekemässä valitusta lentokentän viranomaisille siitä, että vaativat printatun kopion lipuista, sillä muualla niitä ei tarvita ja onhan se ympäristökysymys myös.
Katsotaan mihin aikaan saavumme hankealueelle toivotaan, että pääsemme ainakin muutamaan kylään tänään.
Niin sitä sitten kävi että olihan se lentokin hivenen myöhässä. Kentällä vastassa meitä oli alueemme sosiaalityöntkijämme Rahul. Lähdimme siitä suoraan ajamaan hankealueellemme ja ensimmäiseen kylään. Matka kesti kolme tuntia. Saavuttuamme perille oli jo päivä vaihtumassa iltaan. Kävimme tarkistamassa kaivon, jota kyläläiset olivat syventäneet. Oli ilo nähdä, että nyt on vettä ja sitä riittää myös vuoden kuivimpana aikana. Eräs kyläkomitean jäsen iloisena kertoi kuinka heillä ei tästä eteenpäin ole vesiongelmaa kylässä ja on siitä erittäin kiitollinen, kun olimme heitä auttamassa. No, varsinaisesti kyläläiset tekivät koko homman, mutta me saimme olla auttamassa heitä miettimään miten homma hoidetaan. Illalla saimme keskustella CHE vapaaehtisten sekä muiden kyläkomitean jäsenten kanssa. Ovat kovasti aktiivisia ja se onkin erittäin hieno homma. Viimeisin innostuksen kohde monelle oli HIV/Aids koulutus, jonka osa heistä oli saanut. Nyt he kouluttavat muita kyläläisiä asian tiimoilta. Illaksi lähdimme Umrin sairaalalle, jossa olimme majoittumassa.
Sunnuntai
Aamulla herätys siinä kello kahdeksan. Söimme aamiaisen, jonka jälkeen tapasimme sairaalan johtavan lääkärin. Hänen kanssaan kävimme yksityiskohtaisesti sairaalakomponentin asioita sekä Suomesta lähetettävien konttien paperiasioita. Hän esitteli meille vielä sairaalaa, jonka jälkeen sitten lähdimme jälleen kohti hankekyliämme. Päivä vierähti autossa istuessa ja kyliä monitoroiden. Oli mukava nähdä, että homma menee eteenpäin ja ihmiset kylissä ovat iloisia ja aktiivisia. Päivällisen jälkeen lähdimme jälleen ajelemaan kohti Nagpuria mistä lensimme Mumbaihin.
Matka oli kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut huolimatta joistakin ohjelman muutoksista yms. Mahtavaa olla taas kotona!!
Jukka
