Viikot menevät kuin siivillä. Olen toipunut jo marsun kuolemasta, oikeestaan jo aika pian sen päivän jälkeen. Elämä jatkuu ja nyt on kiirettä myös työrintamalla. Ei sitä osannut arvatakaan kuinka tuollaiseen pikku marsuun kiintyy niin nopeasti. Ne ehti olla meillä puoltoista vuotta ja varmaan kolmisen vuotta niillä norjalaisilla joilta saimme ne, joten kuolivat varmasti osaksi jo vanhuuttaankin. Nyt meillä on nuo kaksi uutta marsua ja odotellaan niiden kasvamista isoksi. Päivittäin niitä pitelemme sylissä ja ovat jo meihin hyvin tottuneet. Kiljuvat kuin pikku possut aina vähän väliä kun pussi rapisee, odottavat jotain syötävää. Osaavatpa he jo joitain temppujakin. Hyppäävät sylistä pitkälle suoraan häkkiin ja osaavat pysyä selälläänkin vähän aika. Suloisia ovat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti