lauantaina, tammikuuta 04, 2014

Palo vahinko

Kävi niin ikävästi, että rakennus paloi missä minun jumppa paikkani sijaitsi. Jumppa paikka ei sinänsä kärsinyt kovista vahingoista, mutta sähkö- ja putkityöt veivät aikansa. Omistajat lähtivät etsimään uutta vähän isompaa jumppa paikkaa tilalle. Jumpattoman ajan aikana olkapääni alkoi oireilemaan. Päätin mennä fysioterapeutille ja nyt olen sitä tässä parannellut ja toivon, että olen kunnossa kun uusi jumppa paikka aukeaa. Toivottavasti helmikuun alussa.


Fysioterapian vastaanotolla

Kinesioteippaus


Lisää kuvateksti


perjantaina, tammikuuta 03, 2014

Paras joululahja!

Rakas tyttäremme täytti jouluaattona 14-vuotta, jota saimme juhlia perheen kesken rauhallisesti ihan täällä kotona Mumbaissa. Julianne oli jo pitkään toivonut uutta puhelinta ja sen hän myös sai! Hän oli erittäin onnellinen ja iloinen, joulu oli pelastettu!



Piparitalkoot


Saksalainen ystävämme Katrin kutsui muutaman ystävänsä lapsineen kotiinsa piparitalkoisiin. Lapset nauttivat leipomisesta ja itsellänikin oli mukava iltapäivä. Tarkoituksena oli tulla yhteen ja antaa lapsille piparin leipomisiloa. Lapset kaulitsivat ja valitsivat mieluisensa näköisen muotin, joita oli lukuinen määrä erilaisia perinteisestä kuusesta ja tähdestä, vähän erikoisempaan satuhahmoon. Paistumisen jälkeen lapset vielä koristelivat piparit. Sitä mukaan kuin piparit valmistuivat taisivat ne livahtaa jo parempiin suihin. :) 







Meidän kylän likat Mumbaissa





Saimme vieraita Suomesta. Virpi on adobtoinut Rebekan 18-vuotta sitten intiasta ja nyt vasta Rebekka on ensimmäistä kertaa Intiassa Suomeen muuttonsa jälkeen. Rebekka oli täällä kuin kala vedessä, tykkäsi liikenteen vilinästä, ruuasta ja ihmisistä. Kovasti ihmiset halusivat puhua hänen kanssaan hindiä, mutta toisin kävi. He sanoivat että on Suomesta, mutta ihmiset ihmettelivät eikä oikein tahtoneet uskoa ja sanoivatkin että näytät kyllä ihan Intialaiselta.

Alla kuvia Victoria Terminukselta. Englantilaisten rakentama päärautatieasema Mumbaissa.











tiistaina, marraskuuta 12, 2013

Fida-päivät

Lokakuun viimeisellä viikolla meillä oli ensimmäistä kertaa koko aasian fidapäivät Thaimaan Khao Lakissa. Siellä missä tsunami teki tuhojaan ja missä meidän presidenttimme myös pelastui tolpassa killumalla. 

Meitä oli yhteensä noin sata lasten kanssa luettuina. Myös Fidan johtaja oli saapunut paikalle ja oli hyvä koska saimme pitää palaveria hänen kanssaan siellä. Lapsilla oli omaa ohjelmaan meidän luentojen aikana.


Lapset esittivät laulun
 Vapaa aikaakin meille jäi ja pääsimme rannalle hiekalla leikkimään ja uimaan meressä. Samalla siinä saimme jutella lähettitoverien kanssa. Päivät olivat tosi onnistuneet vaikka ajattelinkin mitä siitä tulisi koska ensimmäsitä kertaa kokoontuisimme isolla porukalla, mutta päivät olivat yllättävänkin mukavat ja rennot. Hienoa olla osa tätä joukkoa!





perjantaina, lokakuuta 18, 2013

Ihastus on muuttunut rakkaudeksi

Kuusi vuotta Mumbaita takana eikä Mumbai ole muuttunut mihinkään. Bandra ei ole muuttunut mihinkään, slummit ei ole muuttunut mihinkään eikä meidän tienoo ole muuttunut mihinkään. 






Meidän kerrostalo jossa asumme.


Onko turvallista, jos vartija nukkuu?

Meidän kotikatu

Ainoastaan me olemme ihmisinä muuttuneet, ajatuksineen ja eleineen. Olemme saaneet ystäviä, jonka kanssa on mukava viettää aikaa. Nautimme jokaisesta päivästä Intiassa. Elämä on ihanaa!



Hop lop Mumbaihin

Ihan tähän meidän lähelle on avattu lasten sisäleikkipaikka nimeltään Hop n Bob. Sain kuulla siitä ystävältäni jumpassa, joka on paikan omistaja ja hän kutsui minut avajaisiin. Pyysin Audreytä mukaan kanssani. Joanna ja hänen tyttönsä tykkäävät leikkiä yhdessä. Leikki alueen vieressä on myös kahvila (siitä ei kuvaa) jossa saimme istua rauhassa kun lapset leikkivät pallomeressä ja muualla rakenteissa. Avajaisten kunniaksi saimme maistella erilaisia snäksejä ja juotavia mitä siellä tullaan myymään.




Joannassa näkyy jo väsymystä.




Intialaisissa häissä

Nyt kun olemme juhlineet häitä oikein kunnolla niin miksipä ei vielä yhdet häät Intiassa. Ystävämme Jimit ja Hannah menivät naimisiin ja heillä oli minun silmääni Intialais-amerikkalais tyyliset häät. Oikein oli kauniit häät ja joissa oli helppo olla. Ei ollut ulkona kadulla tanssimista tai jotain sellaista mitä olen nähnyt kaduilla autolla ohi ajaessani. Ihan oli normaali hääseremonia, kakun leikkaus ja häävalssi. Mukaan mahtui myös intialaista tanssimista sekä hyvää intialaista ruokaa.




Audrey ja minä juhlatunnelmissa.

sivutyö

Julianne otti vastaan sivutyön kun hänelle sitä tultiin tyrkyttämään. Julianne oli ystävänsä kanssa ostoskeskuksessa shoppailemassa ja heiltä tultiin kysymään olisivatko he halunneet tehdä mallin töitä. Asiakas halusi ulkomaalaisen noin 13-vuotiaan tytön, joka esittelisi erilaisia pyjama-asuja. Mallin on laitettava päälle mitä asiakas haluaa. Erilaisia pyjamia oli 20 kappaletta ja Julianne poseerasi kuin ne olisivat olleet hänen lempivaatteitaan. Paikkana studio ei ollut mikään ihmeellinen. Oikeestaan ihan kauhea. Muovimatto oli rikkinäinen ja seinät likaiset. Ihmiset olivat kuitenkin mukavia ja musiikin soidessa fiilis oli kiva ja kuvat saatiin nopeasti purkkiin.