Jetairways aikainen aamulento Delhiin ja sieltä edelleen lennolla Patnaan. Oli siis jälleen aika lähteä Patnaan tapaamaan kumppania ja miettimään miten seurakunnan sosiaalinen työ etenee alueella. Haasteita riittä mutta Fidana pyrimme tukemaan heitä koulutuksen ja hankeseurannan kautta niin että heidän työnsä kohteissä on toimivaa ja tuloksellista. Täytyy sanoa että joka kerta kun tuolla Biarissa käy vahvistuu ajatus siitä että seillä on valtava määrä ihmisiä jotka edelleen tarvitsevat ulkopuolista apua jotta pääsevät irti köyhyyden kierteestä. On hienoa olla työssä mukana ja nähdä että paikallisen seurakunnat ovat heränneet ottamaan vastuuta sosiaalisen työn haasteista!
Seuraavassa vähän kuvia matkaltani.
Biharissa vielä polkuriksat ovat arkipäivää. Kovin on raskaan näköistä tuo homma ja tilastollisesti näiden riksakuskien keski-ikä on noin 45 vuotta.
Tunnelmia kadun varrelta. Vanha papparainen oli lähtenyt iltapäiväkävelylle.

Pääsimme tutustumaan kumppanin yhteen kohdealueeseen missä he ovat pikkuhiljaa aloittamassa sosiaalista toimintaa. Heillä on siellä pieni seurakunta tila missä on tarkoitus sitten pitää pieniä aktiviteetteja yhteisölle. Tila toimii myös tukikohtana alueen vapaaehtoisille työntekijöille.

Oli pkko ottaa kuva kun kohdalle sattui vanha mopedi. mitäköhän kaikkea tämäkin mopo-vanhuon on hähnyt?

Patnan kaupugissa ei ole kuulemma mitään suunniteltua tie tai viemäröinti verkostoa. Suurimmalti osin kaikki jätevedet lasketaan avoviemäreihin tai kuten yläkuvassa vain ihan siihen vaan.
Tunnelmallista, kyllä nämä paikalliset rakennukset ovat erittäin huonossa kunnossa!
Tutustuessamme yhteisöön meidän perässä kulki joukko lapsia joilla tuntui olevan hauskaa! Tässä pojat tulossa meidän perässä. Paikka oli erittäin kapea. talot ovat rekennettu ihan toisiinsa kiinni ja tännekkään alueesee ei ollut esimerkiksi pääsyä autolla. Yhteisö sijaitsee radan varrella ja tie kulkee radan toisella puolella mutta mitään siltaa tai yli/alikulku mahdollisuutta ei ole. Traktorilla toisinaan ylittävät radan. Kuulemamme mukaan onnettomuuksia tapahtuu usein kun ajoneuvo on jäänyt jumiin kiskojen väliin.
Pitihän se puhvelikin kuvata kun siinä niin itseään tyrkytti!
Lapsiä kylässä riitti ja tuntui että joukko senkun kasvaa kiertäessämme kapeilla kujilla.
Oja toimittaa viemärin virkaa ja tuoksut olivat sen mukasiset.
Tässä vielä tunnelmia itse seurakunnan kokoontumistilasta, joka on kasattu kokoon tiilista pellista, pressuista ja kaikesta muusta mitä on vain löydety. Kuvassa siis Sujit ja minä Jukka.