torstaina, elokuuta 18, 2011

Koulun aloitus

"Ekaluokkalainen kävelee kuin nainen!" Tällaisia rallatuksia ei täällä kuulunut. Joanna aloitti tänään ekanluokan pienellä jännityksellä. Penkissä Joanna piiloutuu lippiksensä taakse ja odottaa kuka hänen kanssaan tulee samalle luokalle. Ykkösluokkia on kolme. Yksi saksalainen luokka ja kaksi englanninkielistä. Joannan luokalla on 11 oppilasta. Vanha tuttu tyttö, Saki on Joannan kanssa samalla luokalla.

Saksalaiseen perinteeseen kuuluu ensimmäisenä koulupäivänä antaa lapsille kartonki tötterö, jonka sisällä on kaikkea kivaa mitä koulu vuoden aikana tulee tarvitsemaan ja vähän karkkejakin. Koulussa on perinne, että ekaluokkalaisten vanhemmat lukuvuoden lopussa tekevät seuraaville uusille ekaluokkalaisille kartonki töttöröt. Niin myös meille oltiin tehty sellainen, jonka saimme koululta mukaan edellisenä päivänä, kun Julianne aloitti koulun yläasteella. Kotona sitten lisäsimme sinne vähän pikku koulutarvikkeita ja muuta mukavaa.

Äiti ja ekaluokkalainen koulun portilla.
Lippis oli tarpeen kun vähän jännitti ;-)
Tässä Joannan koko luokka komeudessaan.
Ja pääsihän sitä iskä ja äitikin kuvaan.
Luokassa uudet ekaluokkalaiset pääsivät avaamaan töttöröitään.

Juliannen opettaja on oikein mukava ja superaktiivinen. Koulupäivät ovat aluksi hyvin rentoja ja leikkiaikaakin jää opiskelun lomaan. Koulussa on myös kerran päivässä lukuhetki jolloin opettaja lukee koululaisille ja siellä voi vaikka torkahtaa hetkeksi ;-)
Koulun päätteeksi Joanna oli reipas ja iloinen. "Äiti, mä sain uusia kaverita!"

maanantaina, elokuuta 15, 2011

Paluu kotiin Mumbaihin


No niin, nyt on vierähtänyt suomilomamme ja olemme huomenna lentämässä takaisin Intiaan. Loma tuli tarpeeseen ja saamme nyt levänneinä mennä takaisin, kohti uusia haasteita. 

Askareet joita olimme suunnitelleet tehdä on suunnilleen tehty, ystävät joita olimme suunnitelleet nähdä on nähty, ostokset joita olimme suunnitelleet ovat ostettu ja tarkoitus levätä on toteutunut. Nyt on hinku jo omaan kotiin. Voiko tätä muuten sanoa kuin onnistuneeksi lomaksi. Elämä on ihanaa!! Alhaalla vielä 
kuvia kesän ikimuistoisista touhuistamme. :)



Julianne Toijalan seurakunnan leirillä.

Hans ja Nok kävi meillä Suomessa.
Joannan 5-vuotis synttärit.

Rakasta juhlaväkeä.

Pappa siellä ja mamma toi kauniin kimpun.

Rakas veljeni ja siilikin tuli pihalle lasten iloksi.
Kotkan karhulassa enon luona merenrannalla uimassa.

Tytöille syntyi uusi ihana pikkuserkku.
Omenat olivat vielä vähän kirpeitä.

Puiden kaatoa.

Keke pyydettiin avuksi.

Piipun korjausta Esan ja Hannan avustuksella.

Vai lieneekö Hanna vain kiivennyt valokuvausta varten tuonne telineille. ;)

Lopuksi vielä Juliannen paras kaveri Lea perheineen tuli vielä meillä käymään. Lea muutti jenkkeihin ja Juliannella tulee eniten häntä ikävä Mumbaissa. Toivotaan, että tyttö löytää uusia ystäviä siirryttyään yläasteelle.

Junan odottelua...
...juna oli 45 minuuttia myöhässä.
Paljon jäi ystäviä näkemättäkin ja monet iloiset tamaamiset kuvaamatta, mutta kiitokset vielä kaikille rakkaille ystäville ja sukulaisille, kun teitte meidän lomasta ikimuistoisen. Niin ja monia teistähän odotammekin vieraiksemme Intiaan...

perjantaina, heinäkuuta 22, 2011

Ystävien kanssa Muumaassa

Olimme hyvän ystäväperheemme kanssa Koivuniemen herrassa Muumaassa Merikarvialla. Mukana oli yksi ylimääräinenkin tyttö Liisi nimeltään. Veljeni ja hänen vaimoke lähti Hollantiin lomalle ja Liisi sai olla meidän hoivissa sillä aikaa. Heillä on neljä lasta, joten kolme muuta olivat hoidossa sitten muualla. Olisimme ottaneet enemmänkin lapsia mukaan, mutta autoon ei mahtunut. :) Yövyimme ystäväperheen asuntoautossa kolme yötä. Päivien aikana oli kovastikin erilaista ohjelmaa.  Alhaalla niistä joitain esiteltynä.

Ratsastusta

Lampaiden talutusta ja silitystä

Hoitokanien ulkoiluttamista ja ruokkimista

Sikapossujen ruokkimista

Kananmunien keruuta


Traktoriajelua

Lehmän lypsämistä ja...

...lehmän maidosta tehtyä kaakaon juomista

Minäkin pääsin lypsämään, hyvinhän se meni!

Poniajelua ja ponin silittelyä

Keppihevosilla leikkimistä.

Retkimeininki ruokailtaessa.

Liisi tykkäsi kaikkein eniten traktoriajelusta.

Merirosvo laivaleikkejä.


Veneajelua...

...joki suistossa.

Uimista ja veneen uittamista.

Saunomista.
Uimista syvällä. Liisi oppi uimaan!

Maalaismaisemista nauttimista!

 Ihanaa ja mukavaa oli! Kiitos Saarelan perheelle!!

sunnuntaina, heinäkuuta 03, 2011

Ystäviä Suomessa

Puutarhajuhlien jälkeen saimme vieraita. Okadat Japanista sekä Keydeen Etelä-Koreassa. Saksalaiseen Tyttöön, Keydeen Julianne on tutustunut koulussa Intiassa ja sitä kautta myös me vanhemmat olemme tulleet tutuiksi. Viime joulua perhe vietti meillä Mumbaissa. 

Keydee oli itse suunnitellut tulevansa tänne meille. Ja niin me aikuiset aloimme suunnittelemaan hyvää ajankohtaa. Keydee on reipas. Tyttö on ollut meillä 12 päivää eikä koti-ikävää ole havaittu. Tytöillä on ollut mukavaa yhdessä. Ensimmäisenä päivänä olimme Särkänniemessä. Alla myös muita kuvia siitä mitä kaikkea Keydee on kokenut täällä suomessa. 




Tytöt uskalisivat mennä hurjiinkin laitteisiin.


Kotiin palatessa uni voitti!

Asunto-autolla liikkuminen sujui näin isolla porukalla.

Plevnassa syömässä supisuomalaista ruokaa.

Ratsastamassa Rämöillä.


Jämsän mökillä.



Okadat mukana Jämsän mökillä.




Puun hakkuuta.

Viialan mökillä Mölkyn peluuta.

Kokon sytyttämistä.

Liaanilla veteen, tämän juhannuksen hitti!!


Uimaan ja saunaan sekä vihta.


Trampoliinilla pomppimista.

Virvelillä kalastamista.

Sami opetti puukäsityötaitoja.

Ketunleipien syömistä.

Kolkankalliolla Suomalaista maisemaa ihailemassa.

Muurahaisen "kusta" maistelemassa.

Metsämansikoita maistelemassa.

Sami näytti kuinka kala perataan.

Voi kumpa pääsisin tänne Suomeen myös ensi kesänä!